maanantai 29. lokakuuta 2018

Kuuraista kauneutta puutarhassa

Tänään herättiin uuteen, kuuraiseen viikkoon. Vaikka kellojen siirtelystä on minunkin mielestäni enemmän harmia kuin hyötyä, parin viikon ajan on ihana nauttia valoisammista aamuista. Ilo on toki lyhytaikainen, ja pian vaelletaan taas aamut pimeässä. Ja iltapäivät. 

Viimeisetkin kukat ovat taipuneet kylmyydessä.

Kehäkukka

Maurinmalva

Punakellukka 'Mrs. Bradshaw'

Viinikärhö 'Polish Spirit'

Neidonruusu

Olen tarkoituksella jättänyt lehtikaalit vielä kasvimaalle, sillä ne kestävät uskomattoman hyvin kylmää. Luulen, että tämäkin palmukaali 'Nero di Toscana' on vielä ihan käyttökelpoinen, kun sää taas lämpenee.

Palmukaali 'Nero di Toscana'

Kasvihuoneeseen hylkäämäni paprikat, sitruunaverbenat, sinisarjat ja neriinit olivat myös paleltuneet. Toipuvatkohan sinisarjat ja neriinit vielä, jos nostan ne kiireesti pois pakkasesta?

7 kommenttia:

  1. Varmaan neriinit ja sinisarjat toipuvat, kyllähän niitä voi kasvattaa avomaalla paikoissa, joissa pakkanen tulee joskus vain lyhyeksi aikaa kuten Irlannissa! Luulisi ainakin.
    Ihanan näköisiä kuurakuvia, kuuran painamat kukat.
    Aamu-unisena kävin äänestämässä kesäajan puolesta, sillä pimeät illat ovat vihoviimeinen vitsaus ihmiselle, jonka paras tekemisen vire alkaa viideltä iltapäivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen iltaihminen, joten ääni kesäajalle myös täältä. Totta, sinisarjoja kasvatetaan Englannissakin avomaalla, joten eivätköhän nämä raukat vielä toivu.

      Poista
  2. Kuuraiset kuvat ovat ihania. Kasvit ovat kuin sokerilla kuorrutettuja.
    Pimeys tulee nyt todella aikaisin. Kello on neljä ja aurinko jo laskemassa. Kausivalot ovat tarpeen.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Jotenkin on taas jaksettava pari pimeää kuukautta. Minulla helpottaa heti tammikuussa, kun voi alkaa odottaa kevättä. Lumi helpottaa myös, jos sitä saadaan.

      Poista
  3. Kuuran kauniisti kuorruttamia kuvia.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit kuvat kultaisesta puutarhastasi! Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista