torstai 26. huhtikuuta 2018

Sahrameita, imiköitä ja muita kevätkoohotuksia

Lämpötila painuu vielä öisin lähelle nollaa, mutta ensimmäisten kevätkukkijoiden sulo on kauneimmillaan. Yritän pitää ilmeen tiukasti peruslukemilla ja keskittyä arkeen, mutta puutarha vetää puoleensa aina, kun aurinko vähänkin pilkahtaa. Terassikahveja ja pihalounaita on nautittu jo lukuisia, kevään ensimmäinen pullo roseeta korkattu ja vappusima on tekeytymässä. Hyvä tästä tulee, tai kesä ainakin!

Havaitsin ensimmäisen elonmerkin 11.4.: puistolumikello (Galanthus nivalis) nosti päätään lumen ja jään keskeltä. Julistan kukintakauden 2018 avatuksi!
Lumikello puistolumikello galanthus nivalis
Puistolumikello (Galanthus nivalis) 11.4.
Kevätsahramit 11.4.
Lumi alkoi _vihdoin_ sulaa vauhdilla. Jäätä oli pihan kulkuväylillä vielä 30 sentin kerros. Avitimme sulamista kaikilla käsiin osuneilla työkaluilla ja tarve-esineillä. Kiitollista hommaa, sillä jääkerros oheni aivan silmissä. Viikon kuluessa todistimme elämän ihmettä:

T'ähtisahrami krookus kukkii
Tähtisahrami (Crocus tommasinianus) kukassa 18.4.
Tähtisahrami sen aloitti, ja huhtikuun jälkipuolisko onkin ollut tauotonta krookusten juhlaa. 
Crocus chrysanthus 21.4.
Sieberinsahrami 'Tricolor' 21.4.
Ihana yllätys (pessimisti ei pety...) oli kevätkurjenmiekka (Iris reticulata) 'Katharine Hodgkin', joka selvisi talvesta jo toistamiseen.
Kevätkurjenmiekka 'Katharine Hodgkin' 21.4.

Posliinihyasintti 21.4.
Lehtoimikkä otti edellisvuosien tapaan paalupaikan kevään ensimmäisenä kukkivana perennana. Pienet sille!
Lehtoimikkä (Pulmonaria obscura) 21.4.
Tästä vauhti kevään vauhti vain kiihtyy - puutarhurin raportointitahti sen sijaan ei. Kuka haluaa viettää aikaa aateekoolla, kun voi sen sijaan haalia multaa kynsien alle?

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kaunis ja herkullinen köökkitarha

Viime kesänä laajensimme kahden viljelylaatikon kokoisen minikasvimaamme niin hienoksi kokonaisuudeksi, että ryhdyin oitis käyttämään siitä suureellista nimitystä keittiötarha. Kyseessä on viiden viljelylaatikon, niitä yhdistävän portin sekä koko komeuden keskipisteenä olevan yrttiympyrän muodostama kokonaisuus - köyhän miehen potager! Riemua riitti koko kesäksi, ja satoakin saatiin.

Kasvimaan keittiöpuutarhan rakentaminen
Toukokuussa askarreltiin
Laatikot tehtiin halvimmasta raakalaudasta. Yhden laatikon koko on 80 x 120cm, korkeutta on kolmen laudan verran eli noin 30cm. Laudat maalattiin ulkopuolelta kelonharmaalla, jotta ne eivät liikaa erottuisi pihalla jo olemassa olevista askarteluista. Nurmikko poistettiin ja lattiaksi levitettiin suodatinkankaan päälle 5-10cm kerros punertavaa 8-16mm someroa. Somero (ymmärtääkseni samaa tavaraa myydään myös nimellä singeli) on pyöreäksi hioutunutta kiveä, joten sen päällä voi kulkea paljain varpain. Mukavuus kesävarpaiden alla oli huokean hinnan ja helppouden lisäksi ratkaiseva valintakriteeri. 

Viljelylaatikoiden pohjalle laitoin muistaakseni ruskeaa pahvia ja/tai sanomalehteä, jotta rikkaruohot eivät tulisi ensimmäisenä kesänä läpi. Paperi tietysti maatuu, mikä on tarkoituskin, jotta lierot ja muut maan hyötyeliöt pääsevät esteettä muhevoittamaan viljelymaata. Laatikoiden reunat vuorasimme patolevyllä, jotta ne kestäisivät lahoamatta kauemmin. Laatikot täytettiin pussimullan ja hyvin kypsyneen keittiökompostin sekoituksella. Sitten kylvettiin siemenet ja istutettiin esikasvatetut taimet - kaikki tietysti liian tiheään, kuten malttamattomalla tarhurilla on tapana.

Yrttiympyrä heinäkuun alussa
Yrttiympyrään istutin yrtti-iisoa, mäkimeiramia, timjamia, kirjosalviaa ja kiinansipulia. Reunaan mahtui vielä (tai ei ehkä olisi mahtunut, mutta laitoin silti) pensaskrassia. Johan vihertyi!

Tukea kaipaaville kasveille pystytimme tosi halpoja ja yksinkertaisia, mutta kestäviä ja kivan näköisiä tukisäleiköitä raudoitusverkosta. Pohjois-Karjalan Juuasta Aunen kukkapihalta toissa kesänä lahjaksi saamani monivuotinen köynnöspinaatti kasvaa raudoitusverkosta tehtyä tukea vasten.

Köynnöspinaatti keittiötarhassa kasvituki raudoitusverkosta
Köynnöspinaatti

Keittiöpuutarha yrttiympyrä pensaskrassi
Krassit levittäytyvät villisti!
Loppukesällä nautimme rehevästä ja täyteläisestä tunnelmasta. Lapsiperheen pienessä kaupunkipihassa tunnelma toki täydellistyy joka kuvassa pilkottavasta trampoliinista ja muusta elämälle välttämättömästä rekvisiitasta...

Keittiötarhan tunnelmaa elokuun lopussa

Keittiötarhassa veripeippi ja yrtti-iiso
Punalehtinen veripeippi, taustalla yrtti-iiso kukassa
Yrtti-iiso
Lähikuvassa yrtti-iiso

Siperianampiaisyrtti
Siperianampiaisyrtti
Kehäkukkia ja maurinmalvaa
Keittiöpuutarha, viljelylaatikko, potager
Keittiötarha heinäkuun lopussa
Aitoon potager-henkeen kuuluu kasvien istuttaminen sekä vatsan että silmän iloksi. Rehellisesti sanottuna suurin osa kauniista kasviyhdistelmistä on minun köökkitarhassani kyllä ihan silkkaa sattumaa. Kun laittaa kaikenlaista, joku aina onnistuu ja näyttää kauniilta... Päättäväisesti lähden samalla periaatteella kohti juuri alkavaa uutta kasvukautta!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kasvihuonesuunnitelmia ja tomaatin taimikasvatusta

"Tee-se-itse unelmien kasvihuone! Helppo, halpa ja yksinkertainen muovihuone! Kausihuoneen avulla pidennät kasvukautta sekä alku- että loppupäästä! Kasvihuoneessa esikasvatus sujuu leikiten! Mahtisato tomaatista, kurkusta ja viinirypäleistä!" 

Suunnitelmat kasvihuoneesta ja siellä kasvatettavista herkuista ja ihanuuksista ryöppyävät tässä talossa aivan villeinä. Olen haaveillut kasvihuoneesta (kukapa näillä leveyksillä puutarhuroiva ei olisi?) jo vuosia. Suurimpana esteenä huimien ideoiden toteutukselle on ollut tontin rajallinen koko: hädin tuskin 300 m2, josta likipitäen joka neliömetri on jo tehokkaassa käytössä, ainakin jos kysyy muilta perheenjäseniltä - minusta pihaan voisi aivan mainiosti mahduttaa vielä yhtä ja toista... Talven aikana olemme kuitenkin saavuttaneet mainion kompromissin: luovumme turhista elementeistä, kuten pyykki- ja mattotelineestä, jolloin tilaa vapautuu juuri sopivasti pientä kasvihuonetta varten. Ei kai kukaan halua tampata mattoja tai pestä pyykkiä, jos vaihtoehtona on tomaatin, kurkun tai viiniköynnöksen kasvatus. Tästä sentään olemme päässeet yhteisymmärrykseen.

Villeimpiä visioitani rajoittaa kaksi seikkaa: tilaa on 3m x 1,6m ja budjetti on minimaalinen. Valmista kasvihuonetta ei noilla mitoilla ole markkinoilla, joten täytyy tehdä itse. Koska rahaa ei projektiin juurikaan laiteta ja rakentamisesta vastaavalla pysyy kädessä lähinnä lyijykynä ja viinilasi, on materiaalivalinta helppo: mahdollisimman simppeli puurunko, johon kiinnitetään rullassa myytävää kasvihuonemuovia. Hökötys ei tule aivan paraatipaikalle, joten esteettinen haitta ei ole ylitsepääsemätön. Sen viktoriaanisen lasitalon aika koittaa joskus myöhemmin...

Maalliset murheet eivät kuitenkaan lannista puutarhuria, joten istututussuunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa.

Istutussuunnitelma kasvihuoneeseen
Istutussuunnitelma kasvihuoneeseen
Muovihuoneen suojassa on tarkoitus kasvattaa lähinnä tomaattia. Tämänvuotiset lajikkeet ovat
  • Ruthje
  • Muddy Waters
  • Sungold
  • Zuckertraube
Ainoastaan Sungold on tuttu, muita kokeilen ensi kertaa. Sungold tuotti ihan kohtalaisen sadon viime kesänä laastipaljuissa eteläseinustalla. 

Tomaatin kasvatus eteläseinustalla laastipaljussa
Tomaattia eteläseinustalla







dTomaatintaimet Ruthje, Muddy Waters, Zuckertraube ja Sungold
Tomaatintaimet 'Ruthje', 'Muddy Waters', Zuckertraube' ja 'Sungold'. Etualalla ponnistaa munakoiso 'Pinstripe'.
Viime vuonna tomaattini olivat tässä vaiheessa kevättä jo kaksi-kolmikymmensenttisiä, tuuheita taimia. Tänä vuonna kylvin tomaatit vasta maaliskuussa. Niihin on nyt kasvamassa ensimmäinen oikea lehtipari. Kylvin muutaman siemenen samaan ruukkuun, joten nyt olisi aika koulia kukin omaan purkkiinsa.

Tomaatin lisäksi aion laittaa muovin alle kasvamaan
  • Kasvihuonekurkun 'Telegraph Improved'
  • Chilejä ja paprikoita (lajikkeet täällä)
  • Munakoison 'Pinstripe' (vain yksi siemen on itänyt! Ei ala kovin lupaavasti tämän vihanneksen tarina...)
  • Vesimelonin 'Sugarbaby'
  • Basilikaa (erilaisia) sekä
  • Viiniköynnöksen. Zilga on ilmeisesti varmin selviytyjä, mutta ehkä uskallan kokeilla jotain vieläkin herkullisempaa lajiketta.
PS. Talvehtineita chilejä vaivanneen vihannespunkin suhteen tilanne ei ole kovin lupaava. 'Hungarian Hot Wax'issa roikkuu kolmen mäntysuopakäsittelyn jälkeen enää pari hedelmää ja muutama hassu lehti. Punkkeja sen sijaan löytyi edelleen elossa mm. vaahtera-auliosta, joka vietti talven chilien vieressä. Ostoslistalla on seuraavaksi pyretriinispray.

Suositut tekstit