torstai 25. lokakuuta 2018

Metsän ihmeitä ja värikkäät juurekset

Syysloman aikaan kävimme letunpaistoretkellä metsässä. Lapset löysivät vaikka mitä ihmeitä, esimerkiksi kukkivia sammaleita ja jäkäliä. Niistä piti tietenkin ottaa kuvia.











Viime viikonloppuna nostin viimeiset juurekset kasvimaalta. Ainoastaan porkkanoita on enää jäljellä. Kasvatin porkkanat erillisessä saavissa, sillä viime vuonna porkkanakärpänen pilasi koko porkkanasadon keittiötarhassa. Porkkanakärpäsen munat talvehtivat maassa, joten viljelykierto on tämänkin tuholaisen harhauttamiseksi tarpeen.

Erivärisiä punajuuria, naurista ja lanttua


Yölämpötilat ovat jo painuneet nollaan, mutta viimeiset urheat kukkivat vielä. Pakkasta on luvattu loppuviikoksi, joten nyt on laitettava kiireesti talvirenkaat alle ja pakkaselle arat kasvit suojaan. Tuoksupelargonit ja Mårbackapelargoni 'Drottning Ingridin' toin jo sisälle, mutta chilit ja sitruunaverbena ovat vielä kasvihuoneessa. Jalohortensia, syyssyrikkä, ruukussa kasvavat mintut ja muut yrtit pitää upottaa maahan tai järjestää niille muu talvisuojaus. Ja aitoviiniköynnös 'Somerset seedless' - hyvänen aika, mitähän sille pitäisi tehdä?

Maurinmalva
Maurinmalva (Malva sylvestris subsp. mauritiana)
'Drottning Ingrid' jatkaa kukintaa ikkunalaudalla.



3 kommenttia:

  1. Kauniita luonnon omia taideteoksia ja kaunis pelargonia.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat sammaleesta, olette bonganneet todella mielenkiintoisia yksityiskohtia.

    VastaaPoista

Suositut tekstit