Näytetään tekstit, joissa on tunniste köynnöspinaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste köynnöspinaatti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. toukokuuta 2018

Köökkitarhan kevät ja monivuotiset herkut

Edelliskeväänä suureellisin menoin valmistunut köökkitarha on herännyt uuteen kasvukauteen. Viime päivien helle on herättänyt viimeisetkin uinujat ja tarhuri on voinut tyytyväisenä todeta menneen talven olleen monivuotisille kasveille suotuisa. Kasvimaalla ovat talvehtineet salvia, timjami, laventeli, rukola, viinisuolaheinä, mintut ja jopa yrtti-iiso, jota meidän oloissamme pidetään yksivuotisena kasvina. Mäkimeirami, joka muuten menee kesäkeittiössä ihan täydestä oreganona,  on myös erittäin hyvä talvehtija, samoin iisoppi. Iisoppia kasvatan kuitenkin vain koristekasvina kukkapenkin reunassa. Hyvässä kasvussa ovat myös mansikat, raparperit ja köynnöspinaatti. Vielä kun tarhuri ryhdistäytyisi hiukan, että saisi juuresten ja muiden yksivuotisten kasvimaan herkkujen siemenet multiin...

Köynnöspinaatti
Salvia talvehti jo toistamiseen.

Yrtti-iison talvehtiminen oli iso yllätys. Ehdin jo kaivaa muutaman juurakon maasta, kunnes naapuri huomasi iison versovan. Huraa!

Rukola kasvattaa uusia versoja
Kiinansipuli on hauska kasvi: kuin ruohosipuli, mutta maistuu valkosipulilta.

Syksyllä istutin appiukon lähettämät talvivalkosipulin kynnet kompostilla ja kanankakalla parannettuun maahan ja peittelin omenapuun lehdillä. Versot nousivat pari viikkoa lumen sulamisen jälkeen. Olen nyt lisännyt sipulirivin viereen kanankakkarakeita ja toivon, että syyskesällä saan maistaa itse kasvatettua valkosipulia. Valitettavasti en tiedä lajikkeen nimeä.
Talvivalkosipuli, lajike tuntematon


Suositut tekstit