perjantai 3. heinäkuuta 2020

Tomatillon kasvatus?

Onko jollakulla hyviä kokemuksia ja vinkkejä tomatillon (Physalis ixocarpa) kasvatuksesta? Sain inspiraation kokeilla tomatillon kasvatusta, kun luin jostain, että ainoa oikeaoppinen tapa valmistaa salsa verdeä on käyttää siihen tomatilloa. Hyötykasviyhdistykseltä tilasin siemenet, jotka kylvin huhtikuun lopussa. Kylvöajankohta saattoi olla hiukan liian myöhäinen ja itäminenkin oli aika heikkoa. Useammasta ohjeen mukaan pintaan kylvetystä siemenestä vain yksi iti. Siitä kasvoi onnettoman hontelolta näyttänyt taimi, vaikka koitin pitää sitä mahdollisimman lähellä ikkunaa. Ohueksi vänkyräksi ehtinyt tomatillon taimi alkoi vahvistua vasta, kun ilmat lämpenivät niin, että uskalsin siirtää taimipurkin lämmittämättömään kasvihuoneeseen toukokuun loppupuolella.

Tomatillo kukkii heinäkuun alussa

Juhannukseen mennessä tomatilloni oli kasvanut niin isoksi, että siirsin sen 5 litran ruukkuun. Multa on melko tuhtia tavaraa suoraan kompostista, sillä juhannuspyhinä ei muuta sattunut olemaan saatavilla. Suurempaan ruukkuun päästyään tomatillo alkoi kasvaa nopeasti ja tehdä kukkia. Ainakin toistaiseksi ruukku mahtuu olemaan kasvihuoneessa.
Tomatillon kukka

Kysymys kuuluu, että mitä nyt pitäisi tehdä? Jossain sanottiin, että tomatillo kasvaa noin 60cm korkeaksi ja on kasvutavaltaan pensasmainen. Minun tomatilloni on puolimetrinen ja haarautuu vasta ihan ylhäältä. Riittääkö viiden litran ruukku vai pitäisikö siirtää isompaan? Entä pitääkö kukat pölyttää käsin vai riittääkö taimen ravistelu silloin tällöin, kuten tomaatilla? Mikäli pölytys onnistuu ja hedelmiä tulee, seuraava pohdinnan paikka on, mistä tiedän hedelmien olevan kypsiä...? 

Uuden kokeileminen ja oppiminen on puutarhaharrastuksen hauskimpia juttuja. Koitan muistaa syksymmällä palata asiaan ja kirjoittaa, miten tomatillon kanssa kävi. 

Suositut tekstit