tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kevään juhlaa

Jaahas, se on vappuviikko alkanut näin keväisissä tunnelmissa. Pitäisiköhän daaliat kuitenkin esikasvattaa sisällä?


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Taimia tarhassa

Kylvin tänä vuonna kahta tomaattia. Toinen on pensasmaisesti kasvava miniluumutomaatti 'Roma' ja toinen Hyötykasviyhdistykseltä hankkimani 'Yellow Submarine', jonka hedelmistä pitäisi tulla keltaisia ja päärynänmallisia. Pitkään luulin, että Hyötykasviyhdistyksellä on mennyt siemenet sekaisin - niin oudoilta pienet sukellusveneen taimet näyttävät. Lehti on erilainen kuin muilla näkemilläni tomaateilla. Jos se ei olisi niin karvainen, kuvittelisin siitä kasvavan paprikan. Puutarhamessuilla näin kuitenkin 'Yellow submarinen' taimia myynnissä ja päätin jättää reklamaation tekemättä. Ehkä sukellusveneistä kasvaa ihan oikeita tomaatteja!

yellow submarine tomaatti taimikasvatus
'Yellow Submarine'

Malabarinpinaatti on tämän vuoden herkullisen näköinen uutuus Nelsonilta. Eksoottinen köynnöstävä pinaatti, jonka versot ovat koristeellisen punaiset. Liotin siemeniä hetken ja kylvin ne 14.3. Siemenistä muutama homehtui heti, mutta suurin osa iti nopeasti. Taimet näyttävät nyt ihan hienoilta, mutta saapa nähdä, kuinka niille käy pitkän esikasvatuksen aikana sisätiloissa.

Malabarinpinaatti kasvatus basella alba
Malabarinpinaatin (Basella alba) taimet

Kolmas jännittävä kasvatettava tänä vuonna on syyssyrikkä. Valmiit taimet ovat kovin kalliita siihen nähden, että ulkona talvehtiminen on epävarmaa eikä sopivaa kellaria tai autotallia ruukussa talvettamiseen oikein ole. Perhospensas on kuitenkin pakko saada. Siispä kylvin buddleijan jo helmikuussa, kylmäkäsittelin jääkaapissa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja kas - siemenet itivät paremmin kuin hyvin. Sen jälkeen kasvu on ollut tosi hidasta. Vasta nyt, yli kuukauden kuluttua, ensimmäiset oikeat lehdet ovat ilmestyneet, ja taimet pitäisi koulia. Toivottavasti koulinta onnistuu ja syrikät lähtevät kasvuun. Vaikea uskoa, että näistä ehtisi yhden kesän aikana kasvaa kukkiva pensas. Siemenpussissa luvattiin, että kukintaa on luvassa varmasti vasta toisena vuonna. Kasvin maanpäälliset osat paleltuvat talvella, mutta sen pitäisi kasvaa seuraavana kesänä uudelleen. Uskoo, ken tahtoo.

Syyssyrikän kasvatus siemenestä taimi
Syyssyrikkä (Buddleja davidii)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen

Imikkä avasi ensimmäiset kukkansa. (Kuvaajan täytyy harjoitella kohdistamista vielä..)


Viime vuonna tähän aikaan krookukset olivat jo kukassa. Nyt näkyvissä on vasta vihreää. Saa nähdä, ehtiikö kukka vai rusakko ensin. Rusakoita loikkii pihalla lähes päivittäin. Yksi tulppaanipenkki on jo pitkällä.


Ikivanha pioni 'Festiva Maxima' tulppaanien vieressä on myös ajoissa liikkeellä. Viime- ja toissakesänä istutetuista pioneista ei näy vielä merkkiäkään.


Jaloritarinkannus 'Blue Bird' aloittaa yhtä punaisena.


Sekä minun että ensimmäisten mehiläisten ilona loistaa helmililja. Perunanarsissista mehiläiset eivät perusta, mutta minusta se on kaunis. Istutan sipulit maahan kukinnan jälkeen.



Ikkunan edessä on kaikenlaisia virityksiä taimpurkeille. Basilikat itivät ja kasvat hyvin. Ne täytyy koulia isompiin purkkeihin pian, samoin chili ja paprikat. Olen suunnitellut minikasvihuoneen hankkimista paprikankasvastusta varten. Saa nähdä, painuuko paprikan kilohinta vielä tänä kesänä alle sadan euron.



Suositut tekstit