tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kasvihuonesuunnitelmia ja tomaatin taimikasvatusta

"Tee-se-itse unelmien kasvihuone! Helppo, halpa ja yksinkertainen muovihuone! Kausihuoneen avulla pidennät kasvukautta sekä alku- että loppupäästä! Kasvihuoneessa esikasvatus sujuu leikiten! Mahtisato tomaatista, kurkusta ja viinirypäleistä!" 

Suunnitelmat kasvihuoneesta ja siellä kasvatettavista herkuista ja ihanuuksista ryöppyävät tässä talossa aivan villeinä. Olen haaveillut kasvihuoneesta (kukapa näillä leveyksillä puutarhuroiva ei olisi?) jo vuosia. Suurimpana esteenä huimien ideoiden toteutukselle on ollut tontin rajallinen koko: hädin tuskin 300 m2, josta likipitäen joka neliömetri on jo tehokkaassa käytössä, ainakin jos kysyy muilta perheenjäseniltä - minusta pihaan voisi aivan mainiosti mahduttaa vielä yhtä ja toista... Talven aikana olemme kuitenkin saavuttaneet mainion kompromissin: luovumme turhista elementeistä, kuten pyykki- ja mattotelineestä, jolloin tilaa vapautuu juuri sopivasti pientä kasvihuonetta varten. Ei kai kukaan halua tampata mattoja tai pestä pyykkiä, jos vaihtoehtona on tomaatin, kurkun tai viiniköynnöksen kasvatus. Tästä sentään olemme päässeet yhteisymmärrykseen.

Villeimpiä visioitani rajoittaa kaksi seikkaa: tilaa on 3m x 1,6m ja budjetti on minimaalinen. Valmista kasvihuonetta ei noilla mitoilla ole markkinoilla, joten täytyy tehdä itse. Koska rahaa ei projektiin juurikaan laiteta ja rakentamisesta vastaavalla pysyy kädessä lähinnä lyijykynä ja viinilasi, on materiaalivalinta helppo: mahdollisimman simppeli puurunko, johon kiinnitetään rullassa myytävää kasvihuonemuovia. Hökötys ei tule aivan paraatipaikalle, joten esteettinen haitta ei ole ylitsepääsemätön. Sen viktoriaanisen lasitalon aika koittaa joskus myöhemmin...

Maalliset murheet eivät kuitenkaan lannista puutarhuria, joten istututussuunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa.

Istutussuunnitelma kasvihuoneeseen
Istutussuunnitelma kasvihuoneeseen
Muovihuoneen suojassa on tarkoitus kasvattaa lähinnä tomaattia. Tämänvuotiset lajikkeet ovat
  • Ruthje
  • Muddy Waters
  • Sungold
  • Zuckertraube
Ainoastaan Sungold on tuttu, muita kokeilen ensi kertaa. Sungold tuotti ihan kohtalaisen sadon viime kesänä laastipaljuissa eteläseinustalla. 

Tomaatin kasvatus eteläseinustalla laastipaljussa
Tomaattia eteläseinustalla







dTomaatintaimet Ruthje, Muddy Waters, Zuckertraube ja Sungold
Tomaatintaimet 'Ruthje', 'Muddy Waters', Zuckertraube' ja 'Sungold'. Etualalla ponnistaa munakoiso 'Pinstripe'.
Viime vuonna tomaattini olivat tässä vaiheessa kevättä jo kaksi-kolmikymmensenttisiä, tuuheita taimia. Tänä vuonna kylvin tomaatit vasta maaliskuussa. Niihin on nyt kasvamassa ensimmäinen oikea lehtipari. Kylvin muutaman siemenen samaan ruukkuun, joten nyt olisi aika koulia kukin omaan purkkiinsa.

Tomaatin lisäksi aion laittaa muovin alle kasvamaan
  • Kasvihuonekurkun 'Telegraph Improved'
  • Chilejä ja paprikoita (lajikkeet täällä)
  • Munakoison 'Pinstripe' (vain yksi siemen on itänyt! Ei ala kovin lupaavasti tämän vihanneksen tarina...)
  • Vesimelonin 'Sugarbaby'
  • Basilikaa (erilaisia) sekä
  • Viiniköynnöksen. Zilga on ilmeisesti varmin selviytyjä, mutta ehkä uskallan kokeilla jotain vieläkin herkullisempaa lajiketta.
PS. Talvehtineita chilejä vaivanneen vihannespunkin suhteen tilanne ei ole kovin lupaava. 'Hungarian Hot Wax'issa roikkuu kolmen mäntysuopakäsittelyn jälkeen enää pari hedelmää ja muutama hassu lehti. Punkkeja sen sijaan löytyi edelleen elossa mm. vaahtera-auliosta, joka vietti talven chilien vieressä. Ostoslistalla on seuraavaksi pyretriinispray.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Taimesi ovat jo mukavan vankkoja.
    Hankkiessani neljä vutta sitten 5.4 neliön kennokasvarin, istutin sinne Zilgan. Se oli seuraavana keväänä pakko kaivaa pois, sillä kasvaessaan se vei valtavasti tilaa. Nyt Zilga on taivasalla, jossa sen pitäisi myös talvehtia. Hyvin se on pärjännyt, mutta hedelmiä ei ole tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties kasvihuoneessa on Zilgalle liikaa hemmottelua. Sinun puutarhasi on tosin etelämpänä kuin minun. Viihtyisiköhän Zilga kasvihuoneen ulkopuolella, eteläseinää vasten? Jos kasvarin suojiin istuttaisi jonkun vaateliaamman aitoviiniköynnöksen, jonka kasvu ei ole yhtä voimallista.

      Poista
  2. Kuule meillä on ihan samanlaiset aatokset . Pitää minunkin ottaa nyt se kynä ja viinilasi käteen ja alkaa suunnitella. Aion rakentaa vielä pienemmän (kapean) kasvihuoneen. Meillä on pleksiä uusi pala 80 cm leveä ja 200 cm korkea .Sen ajattelin myös hyödyntää jotenkin .Kasvihuoneen ajattelimme rakentaa vanhoista ikkunoista aikanaan. Niitä meille tuli jo muutamia kun teimme mökille ikkunaremontin. Laita kuvia blogiisi kun saat valmiiksi omasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kesällä sitten katsotaan, mitä saatiin aikaiseksi :)

      Poista
  3. Ihanat suunnitelmat, toivottavasti kasvihuonehaave nyt toteutuu (tai syytä olisi, kun taimet ovat jo kasvamassa :-D )
    Pikaista lumien sulamista ja ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suunnitteluvaihe on se paras vaihe, kun kaikki on mahdollista eikä mikään ole vielä mennyt pieleen ;)

      Poista
  4. Muovikasvihuone on hyvä ja kätevä pystyttää. Minulta löytyy sellainen ja jos kiinnostaa miten tehty niin käy kurkkaamassa blogista. Vahoista postauksista jos ottaa kesä ja kasvihuone niin löytyy jotain kuvia millainen tehtiin minulle. Toiminut hyvin jo kolme kesää :)

    VastaaPoista

Suositut tekstit