maanantai 27. toukokuuta 2019

Tulppaanit ja narsissit

Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan. Edellinen viikko oli hetken aikaa jopa helteisen lämmin, joten nyt myös kaikkien keskiaikaisten lajikkeiden kukinta on täydessä vauhdissa. Joitakin myöhäisiä lajikkeita on vielä avautumatta. Pitkälle jalostetut tulppaanit harvoin kukkivat kunnolla useampana vuonna peräkkäin. En ole jaksanut erikseen edes lannoittaa niitä, kun ei sillä tunnu olevan mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Istutan yleensä syksyisin muutaman pussillisen uusia tulppaanin sipuleita, milloin mitäkin väriä. Ainoastaan darwin-ryhmän 'Apeldoorn' -tulppaanit kukkivat uskollisesti uudelleen vuosi vuoden jälkeen. Niitä en kuitenkaan paraatipaikoille kelpuuta, sillä ne ovat minun makuuni liian tylsiä.

'Daydream' ilta-auringossa

Joku edellisvuotinen tulppaani, lajikenimi hukassa...

Etualalla 'Daydream', taustalla 'Akebono'

'Sun Lover'

'Nightrider' ja 'Akebono'

Narsissit eivät jostain syystä ole menestyneet meillä muutamaan vuoteen. Pari vuotta sitten, ankaran ja vähälumisen talven jälkeen, vuosikymmeniä vanhat narsissit yhtäkkiä vain hävisivät. Tänä keväänä runsaasti kukkivat ainoastaan ne narsissit, jotka olin istuttanut viime syksynä. Pohdin, olisiko syynä viime kesän äärimmäinen kuivuus. 

Lajikenimi hukassa, mutta olisiko tämä 'Replete'?







Vain tämä yksinäinen 'Sir Winston Churchill' jaksoi kukkia toistamiseen

Narsissi 'Professor Einstein'


Orkideanarsissi 'Thalia'

Narsissi 'Fortune'

Kirsikka-, kriikuna- ja omenapuut ovat jo kukkineet. Pihasyreeni availee kukintojaan parhaillaan. Kasvimaan kylvöt on tehty ja kasvihuoneessa tomaatit kypsyttelevät raakileitaan. Kesää tässä eletään!


8 kommenttia:

  1. Tulppaanien kannalta viileys on parempi, mutta ihmisenä kaipaan lämpimämpää. Vesisade on kyllä tullut puutarhan tarpeisiin. Alkoi jo olla kovin kuivaa.
    Sinulla on ihania tulppaaneja. Niiden nimetkin on hauskoja. Hyvin kukkivat myös narsissisi. Kaikilla kukilla on sellainen vauhti, ettei jokaista ehdi edes ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sadetta ei ollut yhtään liikaa. Nurmikko lähtee vasta nyt kunnolla kasvuun.

      Poista
  2. Kesä on tosiaan vaivihkaa tuloillaan. Suloisia tulppaaneja, 'Akebono' on erityisen ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akebono on minustakin ihana. Taidan istuttaa syksyllä lisää.

      Poista
  3. 'Akebono' on todella kaunis, ihana <3 Sopii kauniisti 'Nightriderin kanssa yhteen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Spring is a magnificent season
    Wonderful flowers.
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria, and welcome to my blog! ¡Bienvenida! Por desgracia, no hablo portugués, pero español me sale mejor.

      Poista

Suositut tekstit